Pohjois-Karjalan hyvinvointialue – Siun soten Hei ikäihminen, mitä siulle kuuluu ‑teemapäivät jatkuvat jälleen syksyllä. Yhteistyössä järjestötoimijoiden, kuntien ja alueellisten toimijoiden kanssa järjestettävien tapahtumien tavoitteena on kohdata ja keskustella kuntalaisten kanssa, erityisesti paikalle toivotaan ikäihmisiä. Tavoitteena on lisätä tietoisuutta ennaltaehkäisyn, ennakoinnin ja välittämisen merkityksestä ikääntyneillä.
Syksyn ensimmäiset teemapäivät järjestetään tiistaina 10.9.2024 Outokummussa ja Polvijärvellä. Myöhemmin syksyllä tapahtumia järjestetään Nurmeksessa ja Liperissä. Kaikissa teemapäivissä on mukana Siun soten työntekijöitä.
Hei ikäihminen, mitä siulle kuuluu ‑teemapäiviä järjestetään eri puolilla maakuntaa suunnitelmallisesti. Tavoitteena on, että tapahtumia ehditään järjestämään kaikissa maakunnan kunnissa parin vuoden välein. Kevään 2025 kiertueaikataulu paikkakuntineen julkaistaan joulukuussa.
Teemapäivien aikataulu syksyllä 2024:
- Tiistai 10.9. klo 9–10.30 Outokumpu, Servo (Kummunkatu 26)
- Tiistai 10.9. klo 12–13.30 Polvijärvi, seurakuntatalo (Pappilantie 1B)
- Torstaina 10.10. klo 9–10.30 Nurmes, Nurmestalo (Kötsintie 2)
- Tiistaina 12.11. klo 9–10.30 Liperi, terveysasema (Käsämäntie 111C)
- Tiistai 12.11. klo 12–13.30 Liperin Ylämylly, seurakuntatalo (Katajapolku 1)
Tilaisuuksissa on kahvitarjoilu – tervetuloa!
Siun sote osallistuu Hei ikäihminen, mitä siulle kuuluu ‑teemalla syksyn aikana myös eri puolilla Pohjois-Karjalaa järjestettäviin ikääntyneille suunnattuihin tapahtumiin.