Etusivu Palvelu Kansal­lisen rokotus­oh­jelman mukaiset rokotukset

Kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset

Alle kouluikäisten ilmaiset rokotukset annetaan neuvolassa, kouluikäisten kouluterveydenhuollossa, aikuisten terveyskeskuksessa.

Tietoa palvelusta

Kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet ovat maksuttomia ja vapaaehtoisia. Rokotusten tavoitteena on suojata väestöä tarttuvilta taudeilta.

Lasten ja nuorten rokotukset

Alle kouluikäiset lapset saavat kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset lastenneuvoloissa.

Kouluikäiset ja opiskelijat rokotetaan koulu- ja opiskeluterveydenhoitajan vastaanotoilla.

Perheen huoltajat voidaan rokottaa neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa samalla kertaa kuin lapsikin, jos myös huoltajalle on varattu rokotusaika.

Aikuisopiskelijat voivat saada rokotukset opiskeluterveydenhuollossa, työterveyshuollossa tai terveysaseman kautta ajanvarauksella. Ammattikorkeakoulujen ja yliopisto-opiskelijoiden palveluista vastaa YTHS.

Aikuisten rokotukset

Osa lapsuus- ja nuoruusiässä saaduista rokotuksista tehostetaan aikuisiässä. Aikuiset rokotetaan terveysasemilla.

Mistä löydän tietoa saamistani rokotuksista?

OmaKanta-verkkopalvelussa näet kaikki rokotukset, jotka olet saanut vuoden 2014 jälkeen. Jos tiedot eivät näy OmaKannassa, voit tiedustella niitä terveysasemalta tai muusta hoitopaikasta, jossa olet rokotukset saanut. Neuvolassa annetut rokotukset merkitään neuvolakorttiin.

Toimi näin

Varaa aika rokotuksen ensisijaisesti verkkoajanvarauksessa. Voit varata ajan myös soittamalla terveysaseman tai neuvolan puhelinpalveluun. Alle kouluikäisten rokotuksiin neuvolassa voit varata ajan myös digitaalisissa palveluissa neuvolan chatin kautta.

Varaa jokaiselle rokotettavalle omalla nimellä aika rokotukseen ja kirjaa tarvittaessa lisätietokohtaan, mistä rokotuksesta on kyse.

Kenelle ja millä ehdoin

Taustatietoja palvelusta

Asiakasmaksut

Ilmainen

Kansallisen rokotusohjelman mukaiset rokotukset ovat maksuttomia.

Muihin rokotteisiin voit pyytää reseptin terveysasemalta, hankkia rokotteen omakustanteisesti ja varata rokotusajan neuvolaan, kouluterveydenhuoltoon tai terveysasemalle.

Asiointi ja yhteystiedot

Voit suodattaa tietoja kunnan tai asiointitavan perusteella.

Valitse kunta
Valitse asiointitapa
  • Puhelinasiointi

    Palvelunumero Kiihtelysvaaran terveysasema

    Päivystys ja ajanvaraus, neuvonta, laboratorio-, röntgen- ja Marevan-hoidon vastausten tiedustelut
    kuulovammaisten tekstiviestipalvelu
    +358 50 434 5338

    Avoinna

    Maanantai:08:00-16:00
    Tiistai:08:00-16:00
    Keskiviikko:08:00-16:00
    Torstai:08:00-16:00
    Perjantai:08:00-15:00
  • Puhelinasiointi

    Palvelunumero Kiteen terveysasema

    Päivystys ja ajanvaraus, neuvonta, laboratorio-, röntgen- ja Marevan-hoidon vastausten tiedustelut, rokotushoitaja

    Avoinna

    Maanantai:08:00-16:00
    Tiistai:08:00-16:00
    Keskiviikko:08:00-16:00
    Torstai:08:00-16:00
    Perjantai:08:00-16:00
  • Puhelinasiointi

    Palvelunumero Kontiolahden terveysasema

    Rokotushoitajan ajanvaraus ja neuvonta.
    Päivystys ja ajanvaraus, neuvonta, laboratorio-, röntgen- ja Marevan-hoidon vastausten tiedustelut, rokotushoitaja
    Kuulovammaisten tekstiviestipalvelu
    +358 50 572 1583

    Avoinna

    Maanantai:08:00-16:00
    Tiistai:08:00-16:00
    Keskiviikko:08:00-16:00
    Torstai:08:00-16:00
    Perjantai:08:00-16:00
  • Puhelinasiointi

    Palvelunumero Lehmon terveysasema

    Päivystys ja ajanvaraus, neuvonta, laboratorio-, röntgen- ja Marevan-hoidon vastausten tiedustelut
    kuulovammaisten tekstiviestipalvelu
    +358 50 471 1550

    Avoinna

    ajalla 7.4.202530.4.2025
    Maanantai:08:00-15:00
    Tiistai:08:00-15:00
    Keskiviikko:08:00-15:00
    Torstai:08:00-15:00
    Perjantai:08:00-14:00
  • Puhelinasiointi

    Palvelunumero Lieksan terveysasema

    Päivystys ja ajanvaraus, neuvonta, laboratorio-, röntgen- ja Marevan-hoidon vastausten tiedustelut
    kuulovammaisten tekstiviestipalvelu
    +358 40 104 4539

    Avoinna

    Maanantai:08:00-16:00
    Tiistai:08:00-16:00
    Keskiviikko:08:00-16:00
    Torstai:08:00-16:00
    Perjantai:08:00-16:00
  • Puhelinasiointi

    Palvelunumero Liperin terveysasema

    Päivystys ja ajanvaraus, neuvonta, laboratorio-, röntgen- ja Marevan-hoidon vastausten tiedustelut
    Kuulovammaisten tekstiviestipalvelu
    +358 40 630 6324

    Avoinna

    Maanantai:08:00-16:00
    Tiistai:08:00-16:00
    Keskiviikko:08:00-16:00
    Torstai:08:00-16:00
    Perjantai:08:00-16:00
  • Puhelinasiointi

    Palvelunumero Niinivaaran terveysasema

    Päivystys ja ajanvaraus, neuvonta, laboratorio-, röntgen- ja Marevan-hoidon vastausten tiedustelut
    kuulovammaisten tekstiviestipalvelu
    +358 50 378 6218

    Avoinna

    Maanantai:08:00-16:00
    Tiistai:08:00-16:00
    Keskiviikko:08:00-16:00
    Torstai:08:00-16:00
    Perjantai:08:00-16:00
  • Puhelinasiointi

    Palvelunumero Outokummun terveysasema

    Päivystys ja ajanvaraus, neuvonta, laboratorio-, röntgen- ja Marevan-hoidon vastausten tiedustelut
    kuulovammaisten tekstiviestipalvelu
    +358 50 562 6082

    Avoinna

    Maanantai:08:00-16:00
    Tiistai:08:00-16:00
    Keskiviikko:08:00-16:00
    Torstai:08:00-16:00
    Perjantai:08:00-16:00
  • Puhelinasiointi

    Palvelunumero Pyhäselän terveysasema

    Päivystys ja ajanvaraus, neuvonta, laboratorio-, röntgen- ja Marevan-hoidon vastausten tiedustelut
    kuulovammaisten tekstiviestipalvelu
    +358 50 441 0830

    Avoinna

    Maanantai:08:00-16:00
    Tiistai:08:00-16:00
    Keskiviikko:08:00-16:00
    Torstai:08:00-16:00
    Perjantai:08:00-16:00
  • Puhelinasiointi

    Palvelunumero Rääkkylän terveysasema

    Päivystys ja ajanvaraus, neuvonta, laboratorio-, röntgen- ja Marevan-hoidon vastausten tiedustelut
    Kuulovammaisten tekstiviestipalvelu
    +358 50 415 4442

    Avoinna

    Maanantai:08:00-16:00
    Tiistai:08:00-16:00
    Keskiviikko:08:00-16:00
    Torstai:08:00-16:00
    Perjantai:08:00-13:00
  • Puhelinasiointi

    Palvelunumero Rantakylän terveysasema

    Päivystys ja ajanvaraus, neuvonta, laboratorio-, röntgen- ja Marevan-hoidon vastausten tiedustelut
    kuulovammaisten tekstiviestipalvelu
    +358 50 371 6871

    Avoinna

    Maanantai:08:00-16:00
    Tiistai:08:00-16:00
    Keskiviikko:08:00-16:00
    Torstai:08:00-16:00
    Perjantai:08:00-16:00
  • Puhelinasiointi

    Palvelunumero Siilaisen terveysasema

    Päivystys ja ajanvaraus, neuvonta, laboratorio-, röntgen- ja Marevan-hoidon vastausten tiedustelut
    Kuulovammaisten tekstiviestipalvelu
    +358 50 354 3120

    Avoinna

    Maanantai:08:00-16:00
    Tiistai:08:00-16:00
    Keskiviikko:08:00-16:00
    Torstai:08:00-16:00
    Perjantai:08:00-16:00
  • Puhelinasiointi

    Palvelunumero Tohmajärven terveysasema

    Päivystys ja ajanvaraus, neuvonta, laboratorio-, röntgen- ja Marevan-hoidon vastausten tiedustelut
    kuulovammaisten tekstiviestipalvelu
    +358 50 365 6816

    Avoinna

    Maanantai:08:00-15:00
    Tiistai:08:00-15:00
    Keskiviikko:08:00-15:00
    Torstai:08:00-15:00
    Perjantai:08:00-14:00
  • Puhelinasiointi

    Palvelunumero Tuupovaaran terveysasema

    Päivystys ja ajanvaraus, neuvonta, laboratorio-, röntgen- ja Marevan-hoidon vastausten tiedustelut
    kuulovammaisten tekstiviestipalvelu
    +358 50 358 7851

    Avoinna

    Maanantai:08:00-16:00
    Tiistai:08:00-16:00
    Keskiviikko:08:00-16:00
    Torstai:08:00-16:00
    Perjantai:08:00-15:00
    Poikkeuksellisesti ajalla 24.4.202524.4.2025
    Torstai-Torstai:08:00-11:00
  • Verkkoasiointi

    Perusterveydenhuollon verkkoajanvaraus

    Verkkoajanvarauspalvelussa voit varata ajan sähköisesti sekä perua sähköisesti varaamiasi aikoja.
    Asioi tästä

    Avoinna

  • Palvelupaikka

    Polvijärven terveysasema

    Terveysasema tarjoaa perusterveydenhuollon palveluita. Terveysasemalle voi hakeutua mm. lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolle.

    Osoite:

    Polvijärventie 20 A
    83700 POLVIJÄRVI

    Avoinna

  • Palvelupaikka

    Pyhäselän terveysasema

    Terveysasema tarjoaa perusterveydenhuollon palveluita. Terveysasemalle voi hakeutua mm. lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolle.

    Osoite:

    Sähkötie 22
    82200 HAMMASLAHTI
    Terveysaseman lääkäri- ja hoitajavastaanottojen puhelinpalvelu. Tarkista muut puhelinnumerot palvelujen sivuilta.
    +358 13 330 2218

    Avoinna

  • Palvelupaikka

    Rääkkylän terveysasema

    Terveysasema tarjoaa perusterveydenhuollon palveluita. Terveysasemalle voi hakeutua mm. lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolle.

    Osoite:

    Kinnulantie 22
    82300 RÄÄKKYLÄ

    Avoinna

    Maanantai:08:00-16:00
    Tiistai:08:00-16:00
    Keskiviikko:08:00-16:00
    Torstai:08:00-16:00
    Perjantai:08:00-13:00
  • Palvelupaikka

    Siilaisen terveysasema

    Terveysasema tarjoaa perusterveydenhuollon palveluita. Terveysasemalle voi hakeutua mm. lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolle

    Osoite:

    Noljakantie 17 a C
    80130 JOENSUU
    Terveysaseman lääkäri- ja hoitajavastaanottojen puhelinpalvelu. Tarkista muut puhelinnumerot palvelujen sivuilta.
    +358 13 330 2211

    Avoinna

  • Palvelupaikka

    Tohmajärven terveysasema

    Terveysasema tarjoaa perusterveydenhuollon palveluita. Terveysasemalle voi hakeutua mm. lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolle.

    Osoite:

    Takkunurmentie 9
    82600 TOHMAJÄRVI

    Avoinna

    Maanantai:08:00-15:00
    Tiistai:08:00-15:00
    Keskiviikko:08:00-15:00
    Torstai:08:00-15:00
    Perjantai:08:00-14:00