Ensihoito
Pohjois-Karjalan pelastuslaitos tuottaa ensihoitopalvelut osana Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta.
Tietoa palvelusta
Ensihoitopalvelu on tarkoitettu kiireellistä terveydentilan ja hoidon tarpeen arviota tarvitseville, äkillisesti ja vakavasti sairastuneille tai vammautuneille potilaille. Ensihoitajat arvioivat potilaan tilan ja aloittavat tarvittaessa hoidon. Mikäli tilanne edellyttää päivystyskäyntiä, ensihoitajat kuljettavat potilaan päivystykseen tai ohjaavat hänet sinne muulla soveltuvalla kulkuvälineellä, kuten Kela-taksilla.
Kun soitat hätäkeskukseen, hätäkeskuspäivystäjä tekee riskiarvioin ja hälyttää tilanteen vaatimaa apua. Kaikki hätäpuhelut eivät kuitenkaan johda ensihoidon hälyttämiseen. Hätäkeskuspäivystäjä voi esimerkiksi neuvoa sinua olemaan yhteydessä päivystysapuun tai muuhun palveluun.
On myös mahdollista, että terveydenhuollon ammattihenkilöstö soittaa sinulle tarkempien tietojen saamiseksi ennen ensihoidon hälyttämistä.
Ensihoitopalveluun sisältyy ensivaste, ensihoito perus- ja hoitotasolla sekä ensihoidon kenttäjohtaminen. Siun sotella on ensihoidosta vastaava lääkäri. Erikoisvastuualueen ensihoitokeskus järjestää ympärivuorokautisen ensihoitolääkäripäivystyksen.
Pelastuslaitoksella on yhteensä 23 ambulanssia kolmellatoista pelastusasemalla; näistä 17 ambulanssia on 24/7-valmiudessa, viisi ambulanssia 12/7-valmiudessa ja 11 on moniammatillista ambulanssia ensihoitaja/palomies -työparilla. Vara-autoja eri pelastusasemilla on yhteensä kuusi.
Ensihoitopalveluun kuuluu terveydenhuoltolain 40 pykälän ja sosiaali- ja terveysministeriön asetus ensihoitopalvelusta 585/2017 pykälän 2 mukaiset tehtävät.
Toimi näin
- Jos epäilet, onko kyseessä hätätilanne vai ei, on aina parempi soittaa hätänumeroon 112 kuin olla soittamatta.
Milloin soitat 112?
- Kun kohtaat hätätilanteen tai tarvitset kiireellisesti ensihoitopalvelun paikalle.
- Kun tiedät tai epäilet terveydentilan olevan uhattuna
Soita hätänumeroon 112 esimerkiksi, kun
- huomaat onnettomuuden tai tulipalon
- huomaat meneillään olevan tai tapahtuneen rikoksen on tarvetta ambulanssille tai sosiaaliviranomaiselle
Soita hätäpuhelu itse, mikäli mahdollista. On hyvä, että hätäpuhelun soittaa henkilö, jota asia koskee, mikäli tämä vain on mahdollista. Hänellä on useimmiten sellaisia tietoja, joita päivystäjä tarvitsee. Välikäsien kautta tuleva puhelu voi pahimmillaan viivästyttää avun paikalle tuloa.
Hätäpuhelun soittajan on hyvä tietää sijaintinsa. Katuosoite ja kunta ovat hätätilanteessa tärkein sijaintitieto. Mitä tarkemmin sijainti on tiedossa, sitä nopeammin saadaan apua. Erityisesti vapaa-ajanviettopaikan tarkat sijaintitiedot on hyvä selvittää etukäteen.
Voit tutustua tarkemmin hätäkeskuksen toimintaan internetsivulla.
Kenelle ja millä ehdoin
Ensihoitopalveluun kuuluu terveydenhuoltolain 40 pykälän ja sosiaali- ja terveysministeriön asetus ensihoitopalvelusta 585/2017 pykälän 2 mukaiset tehtävät.
Taustatietoja palvelusta
Asiakasmaksut
Ensihoitopalvelusta veloitetaan lakisääteinen omavastuuosuus kuljetuksesta/hoidosta.
Lainsäädäntö
Asiointi ja yhteystiedot
Voit suodattaa tietoja kunnan tai asiointitavan perusteella.
-
Enon pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna
-
Hammaslahden pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna
-
Hätänumero 112
Suomessa on vain yksi hätänumero. Soita hätänumeroon 112 vain todellisissa hätätilanteissa, kun tarvitset kiireellistä apua viranomaisilta.Avoinna
-
Hätätekstiviesti numeroon 112
Hätäilmoituksen voi tehdä tekstiviestillä hätänumeroon 112.Avoinna
-
Heinäveden pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna
-
Ilomantsin pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna
-
Juuan pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna
-
Kiteen pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna
-
Kontiolahden pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastusasema
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna
-
Lieksan pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastusasema
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna
-
Liperin pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna
-
Noljakan pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna
-
Nurmeksen pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna
-
Outokummun pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna
-
Pekkalan pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna
-
Polvijärven pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna
-
Tohmajärven pelastusasema, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos
Palvelujamme ovat ensihoito, pelastustoiminta, turvallisuuskoulutukset ja -tarkastukset.Avoinna